Tällä hetkellä avoimena ovat seuraavat työpaikat:
Tässä kuusi hyvää syytä tulla Tamminiittyyn töihin
- Saat kasvaa ja kehittyä ammatillisesti
Meillä voit oppia uutta, syventää osaamistasi ja vaikuttaa omaan työhösi. Emme kangistu kaavoihin, vaan kannustamme sinua oman työsi kehittämiseen.
- Teemme yhdessä töitä
Meillä työkaverit jeesaavat, ja yhdessä pohditaan ratkaisuja. Meillä työskentelee ihmisiä erilaisilla taustoilla, ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme.
- Meillä jokainen saa ja voi antaa palautetta – sekä työkavereille että esihenkilöille
Kun asiat mietityttävät, niistä voi puhua avoimesti. Pidämme tärkeänä, että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja pääsevät vaikuttamaan asioihin.
- Meillä virheistä opitaan, niistä ei rangaista
Virheet ovat osa kehittymistä, eikä niitä pelätä. Tärkeintä on oppia, kehittää toimintaa yhdessä ja löytää toimivat ratkaisut.
- Luotamme ammattitaitoon
Meillä ei hengitetä niskaan eikä hoputeta turhaan – jokainen saa keskittyä omaan työhönsä, vaikka olisi kiire.
- Monipuolisuus tekee työstä mielekästä
Työ Tamminiityssä on vaihtelevaa – hyödynnämme kaikkien henkilökohtaisia vahvuuksia. Erilaiset taustat ja osaaminen tekevät meistä vahvemman tiimin.
Tamminiityssä voit olla oma itsesi ja kehittyä huippuosaajaksi – hae mukaan tiimiimme!
Työsuhde-etujamme mm.
- Varmasti kilpailukykyinen palkkaus kokemuksen ja taitojen mukaan
- Työkykyvakuutus, joka kattaa myös vanhat vammat ja vaivat
- Kattava työterveys
- Viikoittainen työajantasaus, perjantaisin 6 tunnin työpäivä
- Suojalasit voimakkuuksilla, mikäli tarpeen
Meillä arvostetaan avoimuutta, rohkeutta, halua oppia uutta ja inhimillisyyttä – näitä näkee meillä joka päivä niin työnteossa kuin tavassa kohdata toisemme. Jokaisen työpanoksella on merkitystä, ja kun haluaa kasvaa ja ottaa vastuuta, siihen saa meillä aidosti mahdollisuuden.
Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään yrityksessämme, voit laittaa avoimen hakemuksen suoraan osoitteeseen: rekry@tamminiitty.fi
Lisätietoja työpaikoista:
Marko Wessman